Miksi epämukavuus ei kehitä?

Suhtaudun luvalla sanoen varauksellisesti puupäiseksi mantarksi muodostuneeseen hokemaan “epämukavauusalueelle” menemisestä. Että epämukavuusalueelle meneminen kehittäisi ihmistä ja työntäisi häntä kasvuun. Epämukavuusalueen puolesta haluan kuitenkin sanoa, että se toimii ajoittain ainoana lähtöpisteenä kehityksen tielle. Mutta uskallan väittää, että aito kehitys ja parhaat tulokset syntyvät silloin kun ihmisellä on hauskaa ja mukavaa. Silloin kun ihminen uurastaa intohimoisesti ja aidosti motivoituneena. Oikeista, omista sisäisistä syistään motivoituneena.

Esimerkki urheilun maailmasta. Useimmat tietävät Wayne Gretzkyn johtavan NHL:n kaikkien aikojen pistetilastoa. Harvempi kuitenkaan tietää, mitä toista aika merkillepantavaa tilastoa hän johtaa. Harhalaukausten tilastoa. Hutien ja osumien suhde on ilmeinen. Olisiko Wayne jaksanut laukoa sellaiset määrät huteja epämukavuusalueella? Rohkenen epäillä. Arvelen että treenaaminen itsessään, hutilaukaukset mukaanlukien on ollut motivoivaa ja palkitsevaa. Ettei ole niin väliä osuuko, kunhan saa laukoa, kunhan saa olla mukavuusalueella. Että laukominen on päämäärä itsessään ja sitten sivutuotteena niitä osumiakin alkaa tulla. Kun treenaaminen on jännää, niin on tuloksetkin.

Epämukavuus kehittää enintään epämukavuuden sietokykyä. Se ei kuitenkaan tue luovaa kehitystä. Oppiminen ja luovat ratkaisut syntyvät rennossa, iloisen huolettomassa ja paineista vapaassa tilassa. Tätä vasten on hämmästyttävän yleinen tapa painostaa ihmiset lapsesta asti pingertämään epämukavuusalueen kautta, vaikka olisi helpompi ja hauskempi reitti käytettävissä.

Tästä syytä Dr. Zaiuksen Tekotaiteellisella Klubilla pysytellään visusti mukavuusalueella. Tekotaiteellisella Klubilla tekeminen, laukominen itsessään on niin hauskaa että se muodostuu koko työskentelyn päämääräksi. Merkityksellistä ei ole se mitä teet, vaan mitä tekeminen tekee sinulle.